Venäjän ex-presidentti Dmitri Medvedev on antanut erikoisen lausunnon Grönlannista.
Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev sanoo, että grönlantilaiset voisivat äänestää liittymisestä Venäjään, jos Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei toimi nopeasti Grönlannin turvaamiseksi.
Medvedev kommentoi asiaa venäläiselle uutistoimistolle Interfaxille, kertoo Reuters.
– Epävirallisten tietojen mukaan muutaman päivän kuluttua saattaa tulla yllättävä kansanäänestys, jossa koko 55 000 asukkaan Grönlanti voisi äänestää liittymisestä Venäjään, Medvedev sanoi Interfaxille.

Trump on toisen presidenttikautensa aikana toistuvasti sanonut, että Yhdysvallat tarvitsee Grönlannin itselleen.
Trumpin mukaan Kiina tai Venäjä miehittää Grönlannin, jos Yhdysvallat ei sitä tee.
– Emme salli Venäjän tai Kiinan miehittää Grönlantia. He tekevät sen, jos me emme tee sitä, Trump sanoi.
Hän ei ole sulkenut pois sotilaallisen voiman käyttöä, vaikka Grönlanti on Nato-maa Tanskan itsehallintoalue.
Tanska on torjunut Trumpin vaatimukset ja sanonut, ettei Grönlanti ole kaupan. Myös muut Euroopan maat ovat asettuneet Tanskan tueksi.
