Donald Trumpin puoliso Melania Trump on yksi maailman kuuluisimmista ihmisistä, mutta asemaansa nähden hän on historiallisen yksityinen ja mystinen hahmo, joka esiintyy vain harvakseltaan julkisuudessa.
Kun Donald Trump oli presidentti vuosina 2017-2021, oli hänen vaimonsa Melania Trump miehensä rinnalla yksi maailman näkyvimmistä ihmisistä. Donald Trumpin presidenttikauden päättymisen jälkeen Melania Trump kuitenkin katosi kuin tuhka tuuleen, eikä hänestä ole ollut juurikaan julkisia havaintoja sittemmin.
52-vuotiaan Melania Trumpin tiedetään majailevan Mar-a-Lagon kartanossa, joka on tunnetusti myös liikemiehenä tunnetun Donald Trumpin ensisijainen asunto. Ennen Trumpin presidenttikautta Melania Trump asusteli New Yorkissa, mutta nykyään hän asuu lähteiden mukaan vakituisesti Floridassa, sillä tiettävästi parin yhteinen lapsi, 16-vuotias Barron Trump käy siellä yksityistä lukiota. Donald Trumpilla on myös neljä aikuista lasta aiemmista suhteistaan.
Melania Trump on nähty edustamassa vain muutamaan otteeseen julkisesti vuoden 2022 aikana.
Tiistaina 8. marraskuuta Trumpit kävivät äänestämässä Yhdysvaltain välivaaleissa ja myöhemmin marraskuussa pari oli mukana Donald Trumpin tyttären Tiffany Trumpin häissä, jotka järjestettiin Mar-a-Lagossa. Lisäksi marraskuussa ilmoitettiin Donald Trumpin pyrkivän jälleen presidentiksi vuonna 2024, ja Melania Trump oli myös tuolloin tilaisuudessa paikalla.
Marraskuun alussa vaaliuurnilla Melania Trumpin hintava asukokonaisuus kiinnitti varsinkin huomiota. Entinen ensimmäinen nainen kävi vaaliuurnalla yllään Alexander McQueenin mustaharmaa villasekoitemekko, jonka hinta liikkuu 1990 euron hujakoilla. Jalassaan hänellä oli puolestaan useiden satojen eurojen arvoiset Christian Louboutin -kengät ja päässään tummat, suuret aurinkolasit. Asukokonaisuuteen kuului myös musta Hermes Kelly -laukku, jonka hinnaksi on arvioitu vajaa 30 000 euroa.




