Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen suu taipuu leveään hymyyn, kun tulee puhetta itsenäisyyspäivästä. Toimittajan kysymys joulukuun kuudennen päivän suunnitelmista saa suoran vastauksen.
– Kyllä meidän perheelle kutsu tuli, kiitos siitä presidentille, Jalonen sanoo.
– Tämä on ainutlaatuinen juttu, vaikka olen siellä päässyt jonkun kerran olemaan. Kun urheilussa menestyy, on mahdollisuus päästä Linnan juhliin. Itsestään selvää pääsy ei kuitenkaan koskaan ole, joten on se omalla tavallaan aina yllätys.
LUE MYÖS: Jukka Jaloselta vahva kannanotto Leijonien ja SM-liigan ristiriitaan – "Seurat laittaneet itsensä tähän asemaan"
Jalonen kuitenkin myöntää hieman osanneensa odottaa kutsua tänä vuonna.
Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden Slovakiassa. Leijonat löi finaalissa Kanadan ja nappasi samalla historiansa kolmannen MM-kullan. Suomen aiemmat mestaruudet ovat vuosilta 1995 ja 2011.
Maailmanmestaruutta pääsi Leijonien kanssa juhlimaan koko Suomi. Leijonien voittoa kutsuttiin yhdeksi historian suurimmista jääkiekkoyllätyksistä, kun altavastaajajoukkue Suomi voitti nimekkäät vastustajat pudotuspeleissä yksi toisensa jälkeen.


