Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen apuvalmentaja Mikko Manner ei ole tällä haavaa kiinnostunut pääkäskijän paikasta Leijonissa. Manner linjaa tulevaisuudensuunnitelmansa tiukasti ulkomaan sarjoihin. Valmentaja pitää myös SM-liigaovea täysin suljettuna.
LUE MYÖS: Irtoaisiko tällä namuttelulla jo vakituinen sopimus? Suomalaishyökkääjä säkenöi
Viime keväänä SHL-seura Brynäsistä ennenaikaisesti vapautettu Manner toimii tällä hetkellä kotipaikkakunnallaan Vaasassa juniorikiekkoilijoiden valmennushommissa, kyseessä on hänen mukaansa puhtaasti harrastustoiminta.
– Työttömänä työnhakijana ollaan. Odotetaan seuraavaa mahdollisuutta, Manner kertoo MTV Urheilulle.
Mannerin katse ei ole edes vilahtanut SM-liigan suuntaan. Ruotsissa juuri ennen sarjakarsintoja päättynyt reissu jäi pahasti kesken. Kärpissä Suomen mestaruuden keväällä 2018 voittanut valmentaja kärkkyy uutta mahdollisuutta vain ulkomaan sarjoista.
– En mä meinaa tällä kaudella missään nimessä valmentaa Suomessa. Vaikka mitä tapahtuisi.
Euroopan kiekkosarjat pyörähtivät juuri vasta käyntiin. Valmentajatontteja vapautuu tuttuun tapaan pitkin syksyä, kun projektit ja mestaruusjunat lähtevät väärään suuntaan.
– Reissu jäi ulkomailla kesken, niin ei halua siitä antaa periksi. Missään nimessä ei ole urakehitys mielessä, vaan enemmänkin oma fiilis. Tuntuu sisäinen palo kaikista sopivammalta nyt siihen.
Ei himoa Jalosen tilalle
Manner jatkaa alkaneella kaudella Leijonien valmennustiimissä. Hän on toiminut apurina koko Jukka Jalosen toisen Leijonat-pestin ajan.
– Samalla tiimillä vedetään Jukan projekti loppuun. Antaumuksella ollaan siinä mukana, Manner kertoo.

