Metsähallitus haluaisi pidentää Saimaan verkkokalastuskieltoa heinäkuulle. Viraston mukaan kalastajiin vetoaminen ei ole oikea tapa suojella norppia.
Metsähallituksen tietoon on tullut tänä vuonna viisi kalanpyydyksiin hukkunutta saimaannorppaa. Hukkuneiden norppien todellinen määrä voi kuitenkin olla Metsähallituksen mukaan jopa kolminkertainen.
Norppien kuolemista tehdyn tutkimuksen perusteella pyydyksiin hukkuu todennäköisesti 13–15 norppaa vuosittain. Kaikki kuolemat eivät tule viranomaisten tietoon.
Norppakanta puolestaan kasvaa vuosittain noin 18 yksilöllä.
– Onhan se valtava lovi ja hidaste kannan elpymiseen, Metsähallituksen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila sanoo STT:lle pyydyskuolemista.
Verkkokalastuskielto on Saimaalla voimassa huhtikuun puolestavälistä kesäkuun loppuun. Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) suosittelee kuitenkin välttämään verkkokalastusta heinäkuussakin, koska kuutit ovat edelleen pieniä ja sotkeutuvat verkkoihin isoja norppia helpommin.
– Tuntuu aika kovalta vastuun siirrolta, että päättäjät eivät ole rohjenneet pidentää verkkokalastuskieltoa, vaan vetoavat kalastajiin, Auttila sanoo.
Yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta norppien kohtaloksi koituvat lailliset pyydykset.
"Se näkyy näistä kuolinluvuista"
Saimaan kalastusrajoituksia koskeva, viisi vuotta voimassa oleva asetus päättyy ensi vuoden keväällä. Edellisellä kerralla kalastusrajoitusaluetta kasvatettiin, mutta verkkokalastuskiellon ajankohta pidettiin ennallaan.