Michael Jacksonin kolme lasta ovat hyvin läheisiä keskenään.
Edesmenneen poptähden Michael Jacksonin lapsia nähdään harvoin julkisuudessa, varsinkaan kaikkia kolmea yhtä aikaa.
Vuonna 2009 menehtyneellä laulajalla on kolme lasta: Prince Michael Joseph, 24, Paris, 23, sekä Prince Michael Jackson II, 19, tuttavallisemmin Blanket, nykyiseltä kutsumanimeltään Bigi.
Kolmikko edusti yhdessä helmikuun ensimmäisenä päivänä MJ: The Musical -musikaalin ensi-illassa Broadwaylla. Musikaali keskittyy Michael Jacksonin vuoden 1992 Dangerous World Tour -kiertueeseen.
Sisarusten välit ovat hyvin läheiset
Sisaruksista vanhimmat, Prince ja Paris poikkesivat ensi-illan punaisella matolla kuvattavana, kun Bigi taas liittyi seurueeseen hieman myöhemmin. Bigillä on ollut ylipäätään tapana pysytellä poissa julkisuudesta.
Vuoden 2021 syksyllä sekä Bigi että Prince antoivat kuitenkin erilliset haastattelut Good Morning Britain -ohjelmassa. Varsinkin Prince ylisti omassaan sisarusten välistä läheistä suhdetta.

