Mies kätki ruumiit maakellariin, mistä ne löytyivät vasta päivien päästä.
Isänsä ja tämän puolison viime vuonna kuoliaaksi puukottanut mies oli tekoaikaan syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa, Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi.
Rikokset tapahtuivat miehen isän kotona Laukaassa viime vuoden huhtikuussa. Oikeuden mukaan mies kävi täysin yllättäen isänsä kimppuun ja iski tätä veitsellä lukuisia kertoja. Sen jälkeen mies hyökkäsi isänsä puolison kimppuun ja puukotti myös tämän kuoliaaksi.
Mies sahasi uhrien raajat irti ja kätki ruumiit ja niiden osat talon maakellariin. Rikos tuli ilmi, kun poliisille ilmoitettiin, ettei pariskuntaan ole saatu yhteyttä. Vainajat olivat kellarissa noin viikon, kunnes poliisi löysi ruumiit kotietsinnän yhteydessä.
Lue myös: Poika puukotti isänsä ja tämän puolison Laukaassa – paloitteli ja kätki maakellariin
"Pyrki varmistumaan uhrien kuolemasta"
Miestä syytettiin kahdesta murhasta ja kahdesta hautarauhan rikkomisesta. Mies kiisti murhasyytteet, mutta myönsi syyllistyneensä kahteen tappoon. Lisäksi hän myönsi syytteet hautarauhan rikkomisesta.
Käräjäoikeus huomioi, että mies kohdisti uhreihin runsasta ja voimakasta väkivaltaa pääosin kaulan ja rinnan alueille, missä sijaitsee elintärkeitä elimiä. Tämä oikeuden mukaan osoitti, että miehen nimenomaisena tarkoituksena oli tahallaan ja päättäväisesti tappaa uhrit.
Mies oli myös jatkanut uhrien puukottamista siinä vaiheessa, kun nämä makasivat puolustuskyvyttöminä lattialla. Näin mies oli selvästi pyrkinyt varmistumaan uhrien kuolemasta, oikeus katsoi.
