Pidätkö Kama Sutraa vain seksioppaana? Ikivanha intialaisteos on aikansa ihmissuhde- ja elämäntapaopas kaunosieluisille kaupunkilaismiehille. Kama Sutran antamat vinkit esimerkiksi naisen valloittamiseen ovat edelleen ajankohtaisia.
– Kama Sutra on itse asiassa ihan toisenlainen teos, kuin mitä aina annetaan ymmärtää, teoksen suomennoksen tarkastanut Virpi Hämeen-Anttila sanoo ja surkuttelee sitä, ettei teoksesta ole käännetty juuri muita kuin seksiä koskevia osuuksia.
Hämeen-Anttilan mukaan teos kuvaa, millaista vauraan miehen hyvä ja kaunis elämä on, ja kuinka miehet ja naiset seurustelevat keskenään.
– Kama Sutra kertoo, mitä miehen tulee tietää naisen psykologiasta. Se on naisen herkkyyden, naiseuden arvostamista. Jos haluaa voittaa naisen sydämen, pitää ymmärtää kutakin naista, Hämeen-Anttila kuvailee teoksen sanomaa.
Sen sijaan Kama Sutran kuuluja seksi-osuuksia hän pitää lähinnä kuivina ja teknisinä muuhun sisältöön verrattuna.
– Nainen pitää valloittaa vähitellen. Pitää oivaltaa, että naiset ovat hitaita syttymään.

Iskuvinkkejä 2000 vuoden takaa
Kama Sutra on kirjoitettu miehen näkökulmasta, mutta sitä lukivat naisetkin. Teos antoi hyvinkin käytännöllisiä ohjeita miehille.
– Miten annetaan lahjoja, miten vihjataan kiinnostuksesta säikyttämättä naista ja miten tulee reagoida, jos saa vastakaikua, miten jatkaa suhdetta, Hämeen-Anttila listaa teoksen sisältöä.
– Rikkaus ei riitä, sillä jos hampaat ovat hoitamattomat, ei sinua kukaan huoli. Miehen pitää pitää huolta itsestään. Se on oikeastaan aikamoinen metroseksuaalin opas kaupunkilaismiehelle, Hämeen-Anttila naurahtaa.
– Aika hienostunutta kaupunkielämää siellä vietettiin 2 000 vuotta sitten. Uskonnosta ei Kama Sutrassa mainita mitään. Paitsi, että temppeli on hyvä paikka tavata naisia, sillä sinne naiset aina pääsevät.

