Viikonlopun aikana nettikansa hullaantui uudesta trendi-ilmiöstä. Atleettiset adonikset väistykööt: nyt kuumin miesvartalo on löysähkö iskä-vartalo eli Dad Bod.
Yhdysvaltalaisille opiskelijoille tuttu termi levisi kampusten ulkopuolelle, kun muuan 19-vuotias Mackenzie Pearson kirjoitti isäkropan ihanuudesta Clemsonin yliopiston The Odyssey -lehteen. Artikkelissa Why Girls Love the Dad Bod eli Miksi tytöt tykkäävät isävartalosta Pearson kuvailee, että isäkroppa on täydellinen sekoitus kuntoilua ja kaljamahaa, ja siksi se saa kantajansa näyttämään luonnolliselta, inhimilliseltä ja silti haluttavalta.

Millainen kohukroppa sitten on? Pearsonin sanoin isäkroppainen kundi tykkää käydä toisinaan kuntosalilla, mutta toisinaan myös vain juoda kaljaa ja syödä suuria määriä pizzaa.
Jo termikin sen kertoo: isäkroppa syntyy, kun ennen kovinkin urheilullinen mies asettuu aloilleen ja keskittyy enemmän keskikehonrakennukseen. Ikään kuin raamikkaat lihakset, joita kuorruttaa kerros nallekarhumaista pehmeyttä. Ei ylipainoa, mutta ei myöskään pyykkilautavatsaa.
Pearsonin artikkeli on sittemmin levinnyt laajasti valtavirtamediassa ja saanut monen naisen tunnustamaan rakkautensa isävartaloa kohtaan. Kuntoiluvinkkien sijaan esimerkiksi The New York Magazine julkaisi dieettivinkit trendivartalon saavuttamiseksi. Vinkit pitävät sisällään esimerkiksi pepperonipizzaa, burritoja ja pekonia.

