Entisen seurustelukumppaninsa raskauden keskeyttämistä yrittänyt mies on saanut tuomion Helsingin käräjäoikeudessa. 36-vuotiaan miehen syyksi luettiin törkeä laiton raskauden keskeyttämisen yritys, ja hänet tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Oikeus katsoo miehen tunkeutuneen luvatta entisen seurustelukumppaninsa kotiin pyrkimyksenään naisen raskauden keskeyttäminen. Raskaus oli saanut alkunsa miehen ja uhrin lyhyen suhteen aikana.
Uhrin asunnossa mies oli väkisin laittanut uhrin suuhun raskaudenkeskeytykseen tarkoitettuja lääketabletteja, jotka mies oli saanut tilattua ulkomailta esiintyen naisena.
Oikeus katsoo raskauden keskeyttämisen jääneen yritykseksi, sillä mies ei saanut työnnettyä uhrin suuhun riittävän montaa tablettia.
– Lisäksi teon epäonnistumiseen oli ollut osaltaan vaikuttamassa se, että vastaaja oli antanut asianomistajan soittaa hätäkeskukseen tapahtuneen jälkeen ja näin asianomistaja oli saanut ensihoitoa pian tapahtuneen jälkeen. Lapsi oli syntynyt myöhemmin terveenä, kirjoittaa oikeus tuomiosta antamassaan julkisessa selosteessa.
Oikeus katsoo miehen merkittävällä tavalla loukanneen uhrin ruumiillista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta.
– Menettelyn moitittavuutta katsottiin lisäävän sen, että käyttämällä nimenomaan raskauden keskeyttämiseen tarkoitettuja lääketabletteja raskauden keskeytymisen todennäköisyys oli kasvanut merkittävästi ja lisännyt mahdollisuutta sikiön epämuodostumiin, kirjoittaa oikeus.
Lue myös: Mies ei halunnut lasta ja yritti keskeyttää väkivalloin ex-tyttöystävänsä raskauden – poliisi epäilee miestä harvinaisesta rikoksesta
Syyllistyi myös pahoinpitelyyn
Syyttäjät vaativat miehelle tuomiota myös tapon yrityksestä.
Syyttäjät katsoivat, että mies oli aborttipillereitä uhrin suuhun työntäessään aiheuttanut riskin tablettien menemisestä väärään kurkkuun. Lisäksi mies oli syyttäjien mukaan painanut tyynyä ja peittoa uhrin kasvoille.
