Nurmijärven kuolonkolarit ovat nostaneet esiin paljon kysymyksiä paikallisesta ajokulttuurista ja liikennevalvonnasta. Mitä mieltä tästä kaikesta ovat kunnan asukkaat itse?
Kahden teini-ikäisen tytön elämä päättyi traagisella tavalla, kun nuori kuljettaja menetti henkilöauton hallinnan viime perjantaina Nurmijärvellä.
Vain kolme kuukautta aiemmin neljä nuorta sai surmansa niin ikään Nurmijärvellä, kun auto suistui jokeen.
Onnettomuuspaikkojen välillä on etäisyyttä ainoastaan alle viisi kilometriä.
Onko kyse puhtaasti vain sattumasta? Vai onko nurmijärveläisessä ajokulttuurissa kenties poikkeuksellisen paljon epäkohtia?
MTV päätti lähteä selvittämään, mitä ajatuksia hirvittävät turmat herättävät paikallisissa, ja mitä muutoksia tulisi tehdä, jotta vastaavilta kuolonkolareilta vältyttäisiin tulevaisuudessa.

Nuorille huonoa esimerkkiä
Peke on asunut Nurmijärvellä koko ikänsä. Hän on entinen rekkakuski ja Nurmijärven Puskaradio -Facebook ryhmän ylläpitäjä.
Peke jos joku tuntee paikallisen ajokulttuurin perinpohjaisesti.
– Nuoret pitäisi saada yhteen ja jutella siitä, että mitä liikenteessä kannattaa tehdä ja mitä ei. Eihän kukaan tahallaan tällaista tee, se kaasujalka vaan tahtoo olla nuorena kova ja niin se on ollut itsellänikin.
Lue myös: Ministeri: Ajokortin poikkeusluvat syyniin
Peke huomauttaa, että vanhemmat kuljettajat antavat Nurmijärven nuorille huonoa esimerkkiä.
Hän osoittaa edessä kulkevaa Punamullantietä ja huokaa syvään.
– Tässäkin on kolmenkympin rajoitus niin kyllä ihmiset ajavat sellaista seitsemää- tai kahdeksaakymppiäkin. Eli on vikaa vähän vanhemmissakin ihmisissä.
"Poikienkin autoja on tullut ojista nosteltua"
Perjantain kuolonkolari sattui Kirkkotien ja Nummelantien risteyskohdassa. Nimenomaan Kirkkotie nousee esiin, kun Peke kertoo, missä pahimmat kaahailut usein tapahtuvat.

