Miksi 65–69-vuotiaita pakotettiin ottamaan Astra Zenecan koronavirusrokotetta mahdollisista haitoista huolimatta? THL:n Salminen kommentoi asiaa suorassa lähetyksessä Kymmenen uutisissa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen pahoittelee THL:n keväällä antamaa Astra Zenecan koronarokotetta koskevaa ohjeistusta. Salminen kommentoi asiaa maanantai-iltana Kymmenen uutisissa.
– THL on erittäin pahoillaan siitä, että tästä on ihmisille syntynyt huolta ja miettimistä.
Apulaisoikeusasiamiehen perjantaina antaman ratkaisun mukaan THL sekä sosiaali- ja terveysministeriö toimivat keväällä asiassa lainvastaisesti.
Tuolloin 65–69-vuotiaita pakotettiin ratkaisun mukaan monissa kunnissa ottamaan lääkeyhtiö Astra Zenecan koronavirusrokotetta, vaikka rokotteen mahdollisista haitoista oli saatu uutta tietoa.
Myös monien kuntien katsottiin toimineen virheellisesti, kun ne noudattivat THL:n ohjeita määräyksinä.
Lue lisää: Apulaisoikeusasiamiehen kanta Astra Zenecan koronarokotteesta hämmentää – "Kunnille ei jäänyt varaa harkita"
Salmisen mukaan Astra Zenecan rokotetta koskevan ohjeistuksen olisi pitänyt olla keväällä selkeämpää.
– Vahinko syntyi siitä, että ihmiset kokivat, että heidän on pakko ottaa tämä (rokote) nyt. Olisi pitänyt tarkemmin kertoa siitä, mitä se tarkoittaa, jos rokotetta ei olisi halunnut ottaa, koska olisi ollut ehkä mahdollisuus saada toisenlainen rokote ja kertoa mitä riskejä siihen liittyy.
Astra Zenecan koronavirusrrokottamisen jälkeen on raportoitu hyvin harvinaista veren hyytymishäiriötä. Viime keväänä THL arvioi, että suurin riski koskisi nimenomaan alle 60-vuotiaita.
– Suomessa oli muutama tällainen tapaus silloin todettu. Tämä oli myös Euroopan lääkeviranomaisen arvio silloin. Sen jälkeen on nähty, että harvinaisissa tapauksissa vähän vanhemmatkin voivat (haittavaikutuksia) saada.
