Mikko Alatalo ja Juice Leskinen olivat ystäviä 70-luvulta aina Juicen kuolemaan saakka 2006. Välillä sukset menivät ristiin.
Musiikkineuvos ja kansantaiteilija Mikko Alatalo muisteli Viiden jälkeen -ohjelmassa ystävänsä, muusikko Juice Leskisen poismenoa lähes 20 vuotta sitten.
– Kolme vuorokautta ennen hänen poismenoaan olin hänen luonaan. Sanoin, että mene nyt sinne dialyysiin. Hän sanoi, ettei hän käskien mene, Alatalo kertoi.
Alatalon mukaan Juicella olisi vielä ollut annettavaa yleisölle.
– Hänellä oli biisejä, ja niitä hän oli tehnyt minullekin muutaman. Hän olisi varmastikin halunnut vielä tehdä musiikkia.
Juice Leskinen menehtyi 56-vuotiaana marraskuussa 2006. Hän sairasti munuaisten vajaatoimintaa, maksakirroosia ja diabetestä.
Osa yhteisistä kappaleista sovitettu sinfoniamuotoon
Mikko Alatalo ja Juice Leskinen olivat tutustuneet 70-luvulla, jolloin he myös perustivat Coitus Int -yhtyeen. Kahden taiteilijan ystävyys ja työkumppanuus oli välillä koetuksella.
– Kummallakin kaverilla oli omalla tavallaan iso ego – ei halunnut olla toisen renkipoika. Meille tuli erilaisia näkemyksiä, mutta loppujen lopuksi tultiin aina yhteen, Alatalo sanoi.
Alatalo ja Leskinen tekivät yhdessä kymmeniä omia kappaleita sekä levyttivät käännösbiisejä. Osa niistä on päätynyt Mikko Alatalon uudelle levylle ”Se se on rokkii…ja sinfoniaa”, jossa Alatalon kappaleita on sovitettu sinfoniaorkesterille.
