Presidentti kertoo Ylen Avoin Kysymys -podcastissa, ettei hänellä ollut rotuun liittyviä ongelmia tiedossa ennen koiran hankkimista.
Presidenttipari Sauli Niinistön ja Jenni Haukion Lennu-koira on saanut huomiota ympäri maailmaa. Viime vuosina koiraa ei kuitenkaan ole julkisuudessa näkynyt ja siihen on syynsä. Presidentti paljasti syyn Ylen Avoin kysymys -podcastissa.
LUE MYÖS: Julkiset pissalenkit Lennun kanssa, kiperiin kysymyksiin vastataan kuvalla vauvasta – kuinka harkittu on presidentti Niinistön julkisuuskuva?
Presidentti kertoo, ettei Lennun julkisia esiintymisiä ole sen kummemmin mietitty. Samalla hän korostaa, ettei koira ole esiintynyt julkisuudessa liki neljään vuoteen. Hän kertoi asialle syyn.
– Silloin, kun me hankittiin Lennua, niin meillä ei ollut minkäänlaista käsitystä niistä ongelmista, jotka liittyvät tylppänokkien rodunjalostukseen, Niinistö sanoi podcastissa.
Presidentti muistutti, että kaikkia koirarotuja jalostetaan. Suurempia riskejä saattaa myös olla, mitä pidemmälle jalostetaan.
– Kun tämä sitten tuli aika pian sen jälkeen tietoisuuteen, niin käytin siitä kyllä jonkun puheenvuoronkin, ja sitten kun Lennu muutaman kerran oli julkisuudessa, niin siinä sitten tuli myöskin vähän ajateltavaa aihetta, että kannattaako sitten ikään kuin tuoda niin paljon näkösälle, Niinistö pohdiskeli haastattelussa.
