Suomen pitäisi luopua koronapassien vaatimisesta rajoilla, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka vaatii yhä koronapassia maahantulijoilta.
Kaikilta Suomeen saapuvilta vaaditaan väliaikaisen tartuntatautilain perusteella todistus täydestä rokotesarjasta, sairastetusta koronataudista tai negatiivisesta testituloksesta.
Käytännössä todistuksia tarkastetaan kuitenkin pistokokein. Jos todistusta ei ole, matkustaja ohjataan pakolliseen koronatestiin.
Lue myös: EU-komissio esittää vuoden jatkoaikaa koronapassin lainsäädännölle
Vieläkin tiukemmat koronatoimet rajoilla koskevat esimerkiksi Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta eli EU- ja Schengen-alueen ulkopuolisista maista saapuvia ulkomaalaisia. He eivät pääse maahan ilman todistusta rokotuksista tai sairastetusta koronataudista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen ihmettelee, miksi Suomi yhä jatkaa koronatoimia rajoilla.
– Oikeastaan puolet EU-maista on jo jättänyt pois kaikki rajatoimet. Tautia on joka puolella, ja kaikki halukkaat on rokotettu. Mikä niiden rajatoimien funktio enää on? Ei sitä oikein helppo ole tunnistaa.
Salmisen mukaan myös Suomen pitäisi luopua koronan vuoksi asetetuista maahantulorajoituksista muiden Pohjoismaiden tavoin.
– Kyllä niistä voisi luopua. Tässähän puututaan perusoikeuksiin, jolloin niiden pitäisi olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Siinä mielessä hämmästyttää, että niitä ei ole vielä purettu.
