Maanteillä aloitetaan talvinopeuksiin siirtyminen tällä viikolla. Alennetuilla nopeusrajoituksilla pienennetään haastavien olosuhteiden vaikutusta onnettomuusriskiin.
Talven nopeusrajoitukset otetaan käyttöön Lapissa tästä päivästä alkaen, ja muualla Suomessa hihat kääritään ensi viikolla. Esimerkiksi Keski-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Pirkanmaan ELY-keskukset ovat tiedottaneet, että nopeusrajoituksia lasketaan keskiviikosta 26.10. alkaen.
Osa autoilijoista saattaa ajatella, että talvinopeuksiin siirrytään vain liukkaiden ja lumisten kelien vuoksi, mutta syitä on muitakin.
– Vaikka liukkautta ei välttämättä vielä olekaan, syksyn pimeys ja hirvieläinten aktiivinen liikkuminen kaksinkertaistaisivat onnettomuusriskin kesänopeuksilla ajettaessa, Keski-Suomen ELY-keskus kertoo tiedotteessaan.
Lue myös: Autoilija, älä päädy otsikoihin! Muistatko, mitä uusi laki sanoo talvirenkaiden käytöstä?
Hirvieläinkolarit ovat lisääntyneet huomattavasti
Hirvieläinonnettomuuksien määrä on kasvanut merkittävästi viimeisten runsaan kymmenen vuoden aikana. Viime vuonna törmäyksiä kirjattiin tilastoihin lähes 14 000 kappaletta, kun esimerkiksi vuonna 2012 niitä sattui reilut 5 000. Varsinaisia hirvikolareita – riistaeläinonnettomuuksista vaarallisimpia – tapahtui viime vuonna lähes 1 700.
