Ministerit Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja Kai Mykkänen (kok.) ovat julkaisseet yhteisen kannanoton ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Yhteiskunnallista keskustelua toivovien ministerien mielestä ilmastonmuutoksen pitää olla yksi tulevan kevään eduskuntavaalien pääteemoista.
Ilmastomuutos koettelee myös Suomea. Katso video:
10:00
Suomen tavoitteena on, että EU:n ilmastopolitiikan lähtökohtana on nollapäästöjen tavoittelu vuonna 2050. Mykkänen ja Tiilikainen korostavat, että ilmaston lämpenemisen pitäminen Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukaisessa alle kahdessa asteessa edellyttää tehokkaampia ilmastotoimia.
Yksi keino voisi ministerien mielestä olla huutokaupattavien päästöoikeuksien nopea vähentäminen. Se saattaisi nostaa päästöoikeuden hinnan niin korkeaksi, että investoinnit alkaisivat ohjautua vahvemmin puhtaaseen teknologiaan.
Suomen energiaverotus uusiksi
Ministerit Mykkänen ja Tiilikainen ehdottavat, että Suomessa hallitus käynnistäisi selvityksen energiaverotuksen muuttamisesta. Heidän mielestään fossiilisille polttoaineille tulisi luoda selkeä pitkän aikavälin korotustrendi.
– Toivomme kaikilta puolueilta selkeitä ja konkreettisia tiekarttoja, joissa määritellään 2020- ja 2030-luvun välietapit ja jotka johdattavat Suomea uskottavasti kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2045 mennessä.

