Putouksen yhdeksännen kauden neljännessä lähetyksessä nähtiin Tulikoe-osiossa legendaarinen Hahmot vaihtoon -tehtävä. Nauruhermoja koeteltiin myös viime kaudella.
Putouksen yhdeksännen kauden neljäs suora lähetys starttasi Tulikokeella, jossa teemana oli aiemmiltakin kausilta tuttu Hahmot vaihtoon -tehtävä.
Kaikki näyttelijät ottivat juontaja Roope Salmisen ojentamasta pussista lapun, jossa luki sketsihahmo, jota näyttelijän oli määrä näytellä. Lavalla nähtiin toinen toistaan hulvattomampia sketsihahmoja.
Sama tehtävä nähtiin myös edellisellä Putous-kaudella neljännessä jaksossa. Lavalla nähtiin toinen toistaan hillittömämpiä hahmoja ja juontaja Salmisella oli naurussa pidättelemistä.
– Siinä vaiheessa, kun Mikko (Penttilä) oli lavalla Aina Inkeri Ankeisena, minulle sanottiin korvanappiin ohjaamosta, että mene jo seuraavaan hahmoon. Sitten Mikko oli vaan, että ”Hiljaa!” ja siinä nauratti ihan älyttömän paljon. Se vaan osui minulla johonkin sellaiseen paikkaan, että repesin täysin, Salminen kertoi edellisen kauden sketsihahmovaihdon jälkeen.
Jenni Kokander ei muistanut, koska hän olisi nauranut yhtä paljon suorassa lähetyksessä.
– Nauruhan tarttuu! Kun Minka (Kuustonen) tuli Isä Nitrona törmäillen lavalle, tajusin vain nauravani ja katsovani. Sitten tuli se ajatus, että eihän Minkaa vain oikeasti sattunut. Sitten vaan huomasi, ettei ajatus toiminut normaalisti ja sitä menisi auttamaan kaveria, vaan siinä oli niin hysteerisessä tilassa, että sitä vain katsoi ja nauroi, kun toinen pyörii ympyrää ja pää kopsahtelee lavasteisiin, Kokander muisteli hulvatonta hetkeä nauraen.
– Ystäväni kertoi katsoneensa tulikokeen ainakin kymmenen kertaa ja nauraneensa ihan kippurassa. Etenkin niitä kohtia, missä me oikeasti repeilemme, sanoi .



