Anni Harjunpäälle oli sovittu useita työkeikkoja tälle keväälle, mutta koronapandemian vuoksi ne pyyhkiytyivät pois kalenterista.
Miss Suomi Anni Harjunpää muutti Tampereelta Helsinkiin, kun hänen missivuotensa alkoi viime syksynä. Kaunottaren kämppis on Sonja Länsivuori, joka kilpaili viime vuonna Miss Suomi -finaalissa.
Kaunotarten yhteiselolle tuli pieni tauko, sillä Harjunpää päätti muuttaa takaisin kotikonnuilleen Tampereelle koronakriisin vuoksi. Ystävykset eivät kuitenkaan luopuneet Helsingin kodistaan.
– Muutin pari viikkoa sitten väliaikaisesti asumaan Tampereelle ystäväni luokse. Tämän hetkinen fiilikseni on se, että haluan olla lähellä perhettäni. Sisarukseni asuvat Tampereella ja vanhemmat lähellä Tamperetta, Harjunpää kertoo.
Kaunotar on viihtynyt vanhoilla kotiseuduillaan hyvin, mutta hän aikoo muuttaa takaisin Helsinkiin, kun koronakriisi on rauhoittunut. Harjunpäällä oli aluksi epätodellinen fiilis maailman tilanteesta, mutta nyt mieli alkaa tasaantua.
– Olen yrittänyt pitää normaalista arjesta kiinni. Olen herännyt aikaisin aamulla, ulkoillut, treenannut sekä lukenut kirjoja. Se on ollut positiivista huomata, että ihmiset ovat alkaneet ulkoilla näinä aikoina hyvin paljon.
LUE MYÖS: Miss Suomi -kisat siirtyvät syksyyn – myös televisiosarjan kuvaukset keskeytyivät
Missivuosi on ollut perinteisesti Miss Suomelle hyvin kiireinen ja töitä on riittänyt. Niin myös Harjunpäällä olisi ollut keväällä paljon töitä, mutta kalenteri tyhjeni koronaviruspandemian vuoksi.
