Miss Suomi Matilda Wirtavuori avaa tuntemuksiaan sosiaalisessa mediassa.
Miss Suomi Matilda Wirtavuori, 24, menestyi historiallisesti Miss Universum -kisoissa viime vuonna. Kisassa jaettiin ensimmäistä kertaa maanosapalkintoja, ja Wirtavuori palkittiin Euroopan ja Lähi-idän parhaana.
Nyt missivuoden lähestyessä loppua, Wirtavuori jakoi Instagram-tilillään rehellisesti kuulumisiaan. Hän kertoo viimeisten kuukausien olleen henkisesti haastavia.
Wirtavuoren mukaan kisojen jälkeisen huuman laskeuduttua, on maailmalta kuultu kritiikki jäänyt kummittelemaan hänen mieleensä.
– "Luulin, että Suomi pärjäisi hyvin, mutta en tiedä mitä tapahtui", Wirtavuori kirjoittaa kuulleensa.
– Olin aiheuttanut pettymyksen, ja sisäistin tunteen syvälle – niinpä myös omat sisäiset paineet ja itsekritiikki alkoivat ottaa valtaa. Menestyksen jälkeen arjessa ei ollutkaan rauha, vaan se sama vaativa ääni, jonka luulin jättäneeni taakseni, palasi.


