Maajussille morsian -ohjelmassa vuonna 2011 mukana ollut Hans viettää nykyään onnellista arkea, johon kuuluu myös kihlattu, Mia, jonka hän tapasi ohjelmassa.
Maajussille morsian -ohjelman yksi rakastetuimpia maajusseja on varmasti Hans, jonka iloinen ja rauhallinen olemus jäi pysyvästi katsojien mieliin kaikkien aikojen aurinkoisimpana maajussina.
Ohjelmassa Hansille kävi hyvin, sillä hän tapasi sen kautta Mian, jonka kanssa hän kihlautui vuonna 2012. Hans on useaan otteeseen vitsaillut, että pari aikoo tanssia kesähäitä, mutta vuoden hän on aina jättänyt ovelasti mainitsematta.

Nyt Hans myöntääkin, että vieläkin ollaan suunnitteluvaiheessa, sillä pari elää edelleen etäsuhteessa.
– Kesähäät ovat olleet puheenaiheena pitkään. Vielä on auki, että minä kesänä niitä aletaan ihan tosissaan järjestää. Asumme vielä eri osoitteissa Mian kanssa, mutta näemme aina mahdollisuuksien mukaan, Hans kertoo.
Hans ottaa Mian vastaan aina, kun heille sattuu yhteiset vapaapäivät. Pari rakastaa viettää aikaa luonnon helmassa, ja marjoja poimiessa tulee samalla harrastettua hyötyliikuntaa.
– Nautimme siitä, kun lämmitämme rantasaunan ja uimme. Se on kiva harrastus meille. Naantalissa ollessamme tykkäämme talvisin luistella ja potkukelkkailla jäällä. Se on rentouttavaa. Nautin, kun saa istua rannassa ja vain katsoa merta ja lintujen elämää, tunnelmoivasta tyylistään tunnettu Hans maalailee.
– Tämä etäsuhdejärjestely toimii meillä hyvin, ja jatkamme sitä aina vähän aikaa kerrallaan. Sitten katsomme tilannetta taas, että miten edetään. Kun näemme, saan keskittyä vain Miaan ja hän minuun, Hans iloitsee.





