Liki kuusi vuotta sitten Särkänniemi päätti lopettaa delfinaarioliiketoiminnan ja sulkea delfinaarion. Delfiineille etsittiin uusi kotipaikka ja lopulta siirrettin Kreikassa sijaitsevaan Attican eläinpuistoon elokuussa 2016.
MTV Uutiset selvitti, mitä Kreikkaan siirretyille delfiineille kuuluu nyt.
– Heille kuuluu oikein hyvää, kertoo merinisäkkäistä vastaava Robert Gojceta Attican eläinpuistosta.
Atticassa on kuitenkin enää kaksi alkuperäisestä lauman jäsenestä jäljellä, Leevi ja Eevertti. Nelikon vanhin, Delfi, menehtyi vain muutaman kuukauden kuluttua eläinten siirrosta sydämenpysähdykseen. Hän oli kuollessaan liki 40-vuotias.
Myöhemmin siirron jälkeen kävi ilmi, että Veeraa ei alunperinkään olisi haluttu Atticaan ja ylipäänsä kreikkalaiset katuivat koko operaatiota.
Lue myös: Aamulehti: Yksi Särkänniemen delfiineistä halutaan siirtää pois Kreikasta – "Vaikeampi tapaus kuin muut delfiinit"
Veera siirrettiin viimein toiseen eläinpuistoon viime kesänä, neljän vuoden Atticassa asumisen jälkeen. Uusi koti sijaitsee Italiassa Oltremanen eläinpuistossa.
– Tiesimme jo vuonna 2016, että emme voi pitää Veeraa Atticassa. Attican delfiiniryhmässä voi olla vain uroksia, mutta emme tuolloin löytäneet Veeralle toista paikkaa. Veeran läsnäolo aiheutti konflikteja urosten välille.
Kaikesta huolimatta Atticasta vakuutetaan, että kaikilla kolmella delfiinillä menee nyt hyvin.
– Eläimet sopeutuivat tänne yllättävän nopeasti. Leevillä ja Eevertillä menee edelleen Atticassa todella hyvin hyvin ja ovat terveitä. He ovat lauman vanhimmat, joten he johtavat sitä.
Gojceta kertoo itse työskennelleen aiemmin Oltremaren eläinpuistossa kymmenen vuotta ja osallistui itse Veeran siirto-operaatioon.


