Sportin toimitusjohtaja Jonne Kemppainen avaa, miten legendaarinen Doug Shedden saatiin vaasalaisseuran päävalmentajaksi ja miksi Juuso Hahl päädyttiin erottamaan.
Sport tiputti tiistaina jymyuutisen: kanadalainen Doug Shedden palaa jääkiekon SM-liigaan vaasalaisseuran uutena päävalmentajana loppukauden kattavalla sopimuksella. Juuso Hahlille päädyttiin antamaan potkut HIFK:n, Jokerien ja Leijonien takavuosien luotsin tieltä.
– Jos katsoo otantaa viime vuodelta, kesältä ja tältä alkukaudelta, olemme organisaationa kehittyneet paljon. Olemme saaneet yleisömäärät hienosti nousemaan ja kumppaniverkostoa vahvistettua. Meillä on kuitenkin urheilullinen menestys keskiössä. Olemme kokeneet, että sillä puolen emme ole ihan pystyneet siihen, miten muuten olemme pystyneet kehittymään. Sen takia tämä tuli ajankohtaiseksi asiaksi ja päädyimme tällaiseen ratkaisuun, Sportin toimitusjohtaja Jonne Kemppainen kertoo puhelimitse.
Seurapomolta lähtee perään pienoinen sivallus.
– Monessakin mediassa moni seura on toitottanut, että markkinat ovat tyhjät ja EU:n ulkopuolelta on vaikea tuoda väkeä. Hänet (Sheddenin) kuitenkin bongasimme. Totta kai scouttasimme ja selvittelimme taustoja, missä mies nyt menee. Meidän onneksemme hän sattui nyt olemaan vapaana ja miehellä on mahtavat muistot Suomesta. Hän on ollut viime vuodet isoissa liigoissa päävalmentajapesteissä.
Lue myös: HIFK:lta odotettiin uusia pelaajia – näin kävi: "Nyt pitää ryhtyä sanoista tekoihin"
Shedden on 2010-luvun puolivälistä eteenpäin valmentanut Sveitsin, Saksan ja Slovakian pääsarjoissa. Viimeisimmäksi saksalaisen Iserlohn Roostersin peräsimessä marraskuusta 2023 edelliskevääseen.



