Asiantuntijan mukaan Trumpin tuontitulliuhkauksilla on talouskasvua hidastava vaikutus.
Elinkeinoelämän keskusliiton kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori pitää Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tuoretta tulliuhkausta Suomelle ja muutamalle muulle maalle surullisena asiana.
Trumpin mukaan Suomelle ja seitsemälle muulle maalle asetetaan 10 prosentin tuontitulli helmikuun alusta alkaen Grönlannin takia. Trump kertoo asiasta Truth Social- alustallaan. Kesäkuun alussa tulli nousee Trumpin mukaan 25 prosenttiin.
– Meidän yhdysvaltainen kumppanimme uhkaa meitä tulleilla tilanteessa, jossa turvallisuuskysymykset nousevat esille ja talouteen tarvittaisiin kasvua ja kahdenvälistä kauppaa lisättäväksi.
Vuoren mukaan Trumpin toiminta herättää epävarmuutta ja huolta niin turvallisuuden kuin talouden näkökulmasta.
Lue myös: Trump: Suomelle ja seitsemälle muulle maalle tuontitulleja Grönlannin takia
Hän toteaa, että nyt herää jälleen kysymys siitä kuinka luotettava kumppani Yhdysvallat on.
Vuori toteaa, että mitä isommat tullit ovat, niin samalla on sitä isompi riski siitä, että Suomen vienti Yhdysvaltoihin hiipuu. Suomi voi myös epäsuorasti kärsiä siitä, että jotkut eurooppalaiset maat kärsivät Yhdysvaltojen tulleista.
– Mutta Trumpin kanssa on totuttu siihen, että tänään tulee tällaisia uhkauksia. Huomenna uhkaukset voivat olla toisenlaisia.
Vuori toivoo, että poliittisissa pöydissä saataisiin jonkinlainen ratkaisu, joka tyydyttää Tanskaa, Grönlantia, Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.

