Orpon mukaan Euroopan on syytä olla mukana Hormuzinsalmen kauppareitin turvaamisesta.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Iranin konflikti ja Euroopan mahdollinen osallistuminen Hormuzinsalmen kauppareitin aukipitämiseen nousevat esille huomenna alkavassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa Brysselissä.
Orpon mukaan Euroopan on syytä olla mukana meriliikenteen turvaamisessa Hormuzinsalmessa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyysi viikonloppuna Nato-maita osallistumaan öljykuljetusten turavamiseen Hormuzinsalmella.
– Tulemme ihan varmasti käymään keskustelua tilanteesta, ja Yhdysvaltojen lausunnoista, vaateista ja toiveista. Katsotaan sitä eurooppalaista yhteistä tulokulmaa. Itse ajattelen, että jos kyse on kauppareitin turvallisuudesta ja aukipitämisestä, niin Euroopalla on siinä isot intressit, ja syytä olla mukana.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan EU:ssa ei kuitenkaan olla valmistelemassa esimerkiksi Aspides-operaation laajentamista kattamaan Hormuzinsalmea.
EU:n Aspides-sotilasoperaation tavoitteena on vapaan merenkulun turvaaminen Punaisellamerellä. Se käynnistettiin suojaamaan kaupallista laivaliikennettä huthien hyökkäyksiltä Jemenin rannikolla.
– Meillä on operaatio, jota voisi teoriassa laajentaa, mutta se ei ole missään valmistelussa.
Orpo kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessaan eduskunnassa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) osallistuu Eurooppa-neuvoston kokoukseen eli EU:n huippukokoukseen 19.–20. maaliskuuta Brysselissä.
Huippukokouksen asialistalla ovat muuassa Lähi-itä ja Ukraina, sekä Euroopan kilpailukyky ja sisämarkkinat.

