Molybros-tubettajakaksikko on mukana uudessa Fleksaajat-ohjelmassa.
Molybros-tubettajakaksikko tulee tänä keväänä tutuksi Fleksaajat-ohjelmasta. He juontavat yhdessä mediapersoona Seksikäs-Suklaan, eli Luyeye "Viki" Konssin, kanssa ohjelmaa, joka tutustuu fleksaajiin, eli ihmisiin, jotka elävät muita leveämmin, eivätkä pelkää näyttää sitä. Leveilyn kohteena voi olla muun muassa vaatteet, kengät, kellot ja veneet. Fleksaajat alkaa MTV Katsomossa tiistaina 18.4.
Molybrosin jäsenien, eli Ibrahim "Iba" Manzan ja Abdirahman Keinaanin, mukaan fleksaaminen on sitä, että näyttää ulospäin, mitä omistaa.
– Myös halvoilla asioilla voi fleksata. Yleensä ihmiset ajattelevat heti tuhansia euroja, kun kuulevat fleksaamisesta, Manza kertoi MTV Uutisille ohjelman mediatilaisuudessa 16. maaliskuuta.
Tubettajat tekevät omalle Molybros-kanavalleen reportterimaiseen tyyliin haastatteluja nuorison keskuudessa nuoria kiinnostavista aiheista. He ovat erityisen tunnettuja videoistaan, joilla he kysyvät ihmisiltä, paljonko heidän sillä hetkellä päällä oleva outfit, eli vaatekerta, maksaa.
Ohjelman myötä Manza ja Keinaan tapasivat hyvin mielenkiintoisia ihmisiä.
– Minulle jäi erityisesti mieleen tämä kaurayrittäjä (Juha-Petteri Kukkonen). Hän on todella, todella rikas mies, Manza kertoi.
– Hän puhui avoimesti siitä, mitä hän tekee. Suomessa ei yleensä puhuta rahasta. Se on aiheena tabu. Pidin siitä, kun hän kertoi yrittäjyydestään avoimesti, mitä yrittäjät eivät yleensä tee, Keinaan jatkoi.

