Uudisasunnoista jopa 60–70 prosenttia on mennyt viime vuosina sijoittajille. Nyt korkeat korot ovat lamauttaneet asuntokaupan, mutta kaikki eivät ole lopettaneet ostamista. Kymmeniä asuntoja omistava Tellervo Uotila kertoo, miksi ostaminen voi olla edelleen kannattavaa.
Suurten rakennusliikkeiden luettelot valmistuneista asunnoista ovat tällä hetkellä karua luettavaa. Jopa Helsingin kantakaupungin halutuilla alueilla on useita taloyhtiöitä, joista ei ole myyty vielä yhtään asuntoa.
MTV kertoi aikaisemmin tänä vuonna YIT:n kampanjasta, jossa rakennusyhtiö tarjosi Töölöntullissa ostajille kahden vuoden vastikkeet ilmaiseksi. Tuolloin 52 asunnon yhtiössä oli myyty kaksi asuntoa – nyt niitä on viisi kuukautta myöhemmin mennyt kaupaksi yhteensä seitsemän.
Lue lisää aiheesta: Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
Rakennusteollisuuden pääekonomisti puolestaan totesi marraskuussa, että uudisasuntojen kysynnästä noin 60–70 prosenttia on tullut sijoittajilta.
Yksiöistä oli vielä muutama vuosi sitten pulaa, ja uudiskohteet ovat tarjonneet sijoittajille houkuttelevan yhdistelmän: verrattain pienen kauppahinnan ja suuren rahoitusvastikkeen, jonka voi vähentää verotuksessa. Korkojen nousun myötä tilanne on muuttunut lähes täysin.
Suomessa on noin 360 000 yksityistä vuokranantajaa, joista monella on yksi sijoitusasunto. Alan etujärjestön barometrin mukaan asunnon ostoa suunnitteli tai harkitsi heistä noin 21 prosenttia. Myyntiaikeita taas oli alle 14 prosentilla.

