Music Televisionin legendaarisen Pimp My Ride -sarjan tuunatut autot eivät loppujen lopuksi välttämättä olleetkaan niin loistokkaita, mitä ohjelmassa annettiin ymmärtää.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa 25.12.2022.
Ainakin milleniaalit muistanevat hyvin 2000-luvun alussa yhdysvaltalaisen Music Television -kanavan esittämän Pimp My Ride -sarjan.
Vuonna 2004 alkunsa saaneessa ohjelmassa jenkkiräppäri Xzibit, oikealta nimeltään Alvin Nathaniel Joiner, saapui kuvausryhmän kanssa yllättämään ihmisiä, joilla oli ajoneuvonaan tavalla tai toisella surkeassa kunnossa ollut auto.
Jakson aikana auto laitettiin täysin uuteen uskoon asiaan erikoistuneen työryhmän toimesta, ja lopputuloksena oli toinen toistaan uskomattomampia nelipyöräisiä, joiden sisustukseen saattoi kuulua vaikkapa kattokruunu tai tekoturkisverhoilu. Ohjelman viimeinen jakso näytettiin vuonna 2007.
Totuus ylitsepursuavalla tavalla tuunattujen autojen takana ei kuitenkaan ollutkaan aina aivan niin ruusuinen, kuin mitä televisiossa annetiin olettaa, vaan lopputulos saattoi joskus olla jopa oudompi – tai huonompi – kuin tilanne josta lähdettiin. Huffington Post haastatteli vuonna 2015 muutamaa ohjelman osallistujaa, joiden kokemuksissa ei ollut juuri kehumista.



