Vakuutusyhtiön teettämän kyselytutkimuksen mukaan moni suomalainen on joutunut lykkäämään tai supistamaan remonttisuunnitelmiaan. Välttämättömien peruskorjausten siirtymisen riskinä ovat kuitenkin esimerkiksi vesi- ja palovahingot.
Kallistuneet elin- ja rakennuskustannukset ja muutoin epävarma taloustilanne ovat saaneet monet suomalaiset muuttamaan suunnitelmiaan remonteista. Asia selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselytutkimuksesta, johon vastasi 2 129 suomalaista.
Kyselyn mukaan joka toisella suomalaisella on ollut mietinnässä jonkinlainen remontti, esimerkiksi pieni pintaremontti tai isompi peruskorjaus. Iso rakennusremontti on ollut suunnitelmissa kahdeksalla prosentilla.
Kyselytutkimuksesta selviää, että yli puolet niistä vastaajista, joilla oli ollut tällaisia remonttisuunnitelmia, oli taloussyistä joutunut muuttamaan alkuperäissuunnitelmiaan. Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden 2023 kesäkuussa 2,1 prosenttia vuodentakaisesta.
Lue myös: Aurinkopaneelijärjestelmien asennusvirheet ovat yleistyneet – asiantuntija kertoo, mitä ottaa huomioon ennen asennusta
"Ei ihme, jos heijastuu remonttisuunnitelmiin"
Yleisin suunnitelmiin tullut muutos oli vastausten mukaan töiden lykkäys.
29 prosenttia vastaajista kertoi lykänneensä remontti- tai kunnostustyötä taloussyistä. 18 prosenttia puolestaan kertoi supistaneensa alkuperäisiä suunnitelmiaan. Yhdeksän prosenttia kertoi päättäneensä jättää jonkin remontin kokonaan tekemättä. Jotkut ovat päättäneet käyttää aiottua edullisempia materiaaleja.
– Kun rakennustarvikkeet ja ylipäätään elinkustannukset ovat viime vuosina kallistuneet, ja talousnäkymäkin on hämärä, ei ole ihme, jos se heijastuu remonttisuunnitelmiin, sanoo LähiTapiolan kotivakuutuksen kehityspäällikkö tiedotteessa.

