Lauantaisena pakkaspäivänä Kankaanpään pikkukaupungissa on hiljaista. Vajaan 13 000 asukkaan kaupungissa on eilen kuultu uutiset, joiden mukaan poliisi epäilee viiden paikkakunnalta kotoisin olevan miehen muodostavan radikaalin äärioikeistoryhmittymän, jonka epäillään suunnitelleen terroristista tekoa.
Poliisi ei ole toistaiseksi kertonut mitään enempää epäiltyjen mahdollisesta kohteesta tai kohteista.
23-26-vuotiaat epäillyt ovat kaikki kantasuomalaisia, kotoisin Kankaanpään seudulta ja he asuvat yhä alueella.
Heidät vangittiin perjantaina epäiltyinä terroriteon suunnittelusta. Lisäksi heitä epäillään muun muassa terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta.

Epäillyt otettiin kiinni tiistaiaamuna isoissa poliisioperaatioissa. Poliisi teki myös samana päivänä kotietsintöjä miesten luona.
– Onhan se järkyttävää kuulla, että tällainen porukka asuu tällä seudulla. Toistaiseksi tiedetään kuitenkin hyvin vähän siitä, mitä he oikein suunnittelivat, vanhempi paikkakunnalla asuva pariskunta sanoo MTV Uutisille.
Lue myös: MTV Kankaanpäässä: Näin terrorismiepäily on otettu vastaan pikkukaupungissa
Viimeinen tapaaminen viikonloppuna
Kankaanpäässä käy nopeasti selville se, että paikalliset eivät halua puhua asiasta medialle nimillään eikä kuvillaan. Muutama sanoo sen olevan myös turvallisuusasia.
Osa ihmettelee, miksi asiasta pitää edes puhua.
Keskustassa kahvilla oleva nuori mies kertoo tavanneensa yhden epäillyistä viimeksi viime viikonloppuna paikallisessa ruokaravintolassa.
– Juttelimme muutaman sanan, ei siinä ollut mitään erikoista. Tunsin koko sen porukan. He olivat tiivis viisikko ala-asteelta lähtien. Kyllä täällä yleisesti tiedettiin, että heillä on äärioikeistolaisia ajatuksia. Heistä puhuttiin usein Kankaanpään natseina, mies tietää.



