Eduskunnan viiden suurimman puolueen piiripäättäjät kertoivat mieluisimmista tulevista hallituskumppaneistaan MTV Uutisten teettämässä kyselyssä.
Sosiaalidemokraatit on mieluisin hallituskumppani MTV:n kyselyyn vastanneiden kokoomuslaisten piiripäättäjien mielestä. 29 prosenttia on tätä mieltä. Perussuomalaiset seuraa tiukasti perässä vain parin prosenttiyksikön erolla. Kolmanneksi mieluisin puolue on keskusta.
Kokoomuslaiset näkisivät mieluiten itsensä SDP:n rinnalla.MTV
Joensuulainen Pasi Hartikainen kuuluu niihin kokoomuslaisiin, jotka eivät ole kovin innoissaan yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.
– Kepu ja kokoomus ovat kuitenkin monessa asiassa aika lähellä toisiaan ja yhteinen sävel voisi syntyä.
Entä perussuomalaiset?
– Viimeksi oltiin pakkoraossa. Jos on muita vaihtoehtoja, niin mieluummin muut, sanoo Hartikainen.
SDP ja Vasemmistoliitto
SDP:n piiripäättäjät sen sijaan eivät lämpene kokoomukselle. Ylivoimaisesti suosituin hallituskumppani on heidän mukaansa velkajarrusta pois jäänyt Vasemmistoliitto.
Piiripäättäjä Taru Reinikainen (sd.) Helsingistä näkee, että vasemmistoliiton linja selkiintyy viimeistään hallitusneuvotteluissa.
– Vasemmistoliitollekin varmasti reaalipoliittiset tavoitteet ja tosiasiat aukenevat tässä tulevaisuudessa. Ja viime kädessä hallitusneuvotteluissahan sitten haetaan se yhteinen linja, pohtii Reinikainen.




