MTV Uutisten tietojen mukaan Helsingin Kulosaaressa tapahtuneessa 9-vuotiaan sieppauksessa ei ollut kyse perheen sisäisistä kiistoista. Sieppaaja on ulkopuolinen henkilö, jonka mahdollinen yhteys lapseen tai hänen perheeseensä ei ole selvillä. Tapaus on Suomen oloissa hyvin harvinainen.
Lue myös: 9-vuotias siepattiin: Vanhemmat saivat kiristysviestin eikä poika saapunut kouluun – epäilty vangittu, poliisi pyytää tietoja tästä autosta
9-vuotiasta poikaa etsittiin sosiaalisen median ryhmissä jo perjantaina, mutta tuolloin poliisi ei vielä vahvistanut, että tapaukseen liittyi sieppaus.
– Poliisi tyytyi tuolloin toteamaan, että 9-vuotias poika oli ollut kateissa. Tänään poliisi sitten kertoi, että tapaukseen liittyy sieppaus ja kiristys, kertaa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Tiia Palmén.
Tapauksessa on yksi epäilty, 54-vuotias nimensä perusteella kantasuomalainen mies, jota epäillään panttivangin ottamisesta ja törkeästä ryöstöstä.
– Se tiedetään, että ainakaan kyse ei ole minkäänlaisesta huoltajuussuhteesta tai sukulaissuhteesta, koska silloin kyseeseen tulisivat erilaiset rikosnimikkeet, Palmén kertoo.
Lue myös: Helsingin lapsikaappauksesta epäilty mies on tuomittu aiemmin taposta – ampui miehen 2000-luvun alussa
Poika oli miehen hallussa useita tunteja
Poika oli miehen hallussa useita tunteja perjantaiaamusta alkuiltapäivään. He liikkuivat epäillyn autolla, jonka liikkeistä poliisi nyt kaipaa havaintoja.
Poika oli löydettäessä hyvässä kunnossa eli väkivallasta ei ole viitteitä, mutta häneltä oli viety rahaa.

