Ruotsalaisjengi suunnitteli väkivaltaiskua moottoripyöräkerho Bandidos MC:n kerhotalolle Tampereella. Viime toukokuun lopulle ajoittuvan tapahtuman tutkinta on edelleen kesken keskusrikospoliisissa.
Tieto perustuu MTV:n lähteisiin ja osaksi poliisin esitutkintapöytäkirjoihin liittyen ruotsalaisryhmittymän muuhun toimintaan Suomessa.
MTV kertoi viime toukokuun lopussa, että ruotsalaisesta Foxtrot-rikollisjengistä irtaantuneen ryhmittymän ja Suomen Bandidos MC:n välit olivat kiristyneet.
Ruotsalaisryhmittymää johtaa Interpolin etsintäkuuluttama ja tiettävästi Turkissa viranomaisia pakoileva ruotsalainen rikollisjohtaja Ismail Abdo.
MTV:n tietojen mukaan ruotsalaisryhmittymä suunnitteli Bandidoksen kerhotiloihin pommi-iskua. Pommin tarvikkeet oli jo hankittu ja pommin oli tarkoitus olla niin kutsuttu sirpalepommi.
Lisäksi ruotsalaisryhmittymän suunnitelmissa oli tehdä Bandidosia vastaan aseellinen isku.
MTV:n tietojen mukaan ruotsalaisryhmittymä luopui kuitenkin suunnitelmistaan viime tipassa.
Lue myös: Pelätty ruotsalainen rikollispomo Ismail "Mansikka" Abdo johti huumeliigaa Suomessa – erittäin aggressiivinen toimintatapa
Taustalla huumekauppa
Tampereen tapahtumien taustalla oli MTV:n tietojen mukaan ryhmittymien kyseisellä alueella harjoittamaan huumekauppaan liittyvät tapahtumat.
Ruotsalaisryhmittymän mukaan Tampereen Bandidos oli sille velkaa kymmenien tuhansien eurojen rahasumman.
Ruotsalainen Foxtrot-rikollisverkosto on tunnettu sotaisuudestaan ja ääriväkivaltaisuudestaan. Ryhmää johtivat aiemmin rinta rinnan Kurdiketuksi itseään kutsuva ja Mansikaksi itseään nimittävä Ismail Abdo.

