Miljoonaperijä ja liikemies Jussi Salonoja, 49, on MTV Uutisten tietojen mukaan syytettynä useammista vakavista talousrikoksista.
Viime viikolla uutisoitiin, että Salonoja on saanut syytteen törkeästä kavalluksesta. Syytteestä ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan Salonojan johtaman säätiön miljoonaomaisuutta epäillään siirtyneen laittomasti lähipiirille.
MTV:n tietojen mukaan törkeän kavallussyytteen lisäksi Salonojaa syytetään törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta. Näitä syytteitä ajaa toinen syyttäjä ja hän vaatii Salonojalle yli kahden vuoden mittaista ehdotonta vankeutta.
Salonoja kiistää syyllistyneensä mihinkään rikoksiin asiassa.
Siirsi omaisuuttaan epäillysti ulkomaille
Jutun tutkinta lähti liikkeelle, kun Ulosottolaitos teki poliisille tutkintapyynnön.
Ulosottolaitoksessa epäiltiin, että Salonoja olisi salannut omaisuuttaan antamassaan ulosottoselvityksessä syyskuussa 2023. Poliisitutkinnan perusteella Salonojaa epäiltiin törkeästä velallisen petoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Näistä häntä nyt myös syytetään.
Syytteen mukaan Salonoja siirsi vuosina 2017–2023 omaisuuttaan ulkomaille ja salasi merkittäviä varojaan velkojiltaan, vaikka hänellä on huomattavia ulosottovelkoja.
Salonojalla on ollut asioita ulosotossa jo vuodesta 2007 lähtien, mutta hän velkaantui merkittävästi vuonna 2017, kun hän otti 750 000 euron lainan. Velka tuli ulosottoperintään vuonna 2018.
Syyttäjän mukaan Salonojan ulosottoasioiden saldo oli heinäkuussa 2024 yhteensä yli 1,6 miljoonaa euroa. Salonoja on asunut Thaimaassa vuodesta 2019 lähtien.

