MTV:n tietojen mukaan Mikkelin murhasta epäilty on tuntenut uhrin lapsuudestaan asti.
MTV Uutisten tietojen mukaan Mikkelissä sunnuntaina tapahtuneesta henkirikoksesta epäilty 19-vuotias mies on tuntenut uhrin lapsuudestaan asti. Yhteys on syntynyt uhrin perhekotitoiminnan kautta.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marfa Raipela ei ota asiaan kantaa. Hän sanoo, että poliisilla on parhaillaan useita teon motiiviin liittyviä hypoteeseja, joita se selvittää.
– Mutta ei niitä voi vielä kommentoida. Tutkinnassa ollaan vielä aivan alkuvaiheessa ja kiinniotto tehtiin vasta eilen illalla.
MTV:n tietojen mukaan poliisi oli etsinyt karkuteillä olevaa epäiltyä Mikkelin lähiseudulta laajalla alueella esimerkiksi helikopterilla. Mies löydettiin lopulta maastosta koirapartion avulla. Hänen jäljilleen päästiin kansalaiselta tulleen vihjeen perusteella. Koirapartio jäljesti miestä vähän aikaa, kunnes tämä löydettiin maastosta Mikkelin ja Kangasniemen raja-alueelta.
Kiinniottotilanne sujui rauhallisesti, Raipela kertoo.
Poliisi epäilee miestä Mikkelissä tapahtuneesta murhasta. Epäilty henkirikos paljastui sunnuntaina aamupäivällä, kun Mikkelin Tattalantiellä palaneesta omakotitalosta löytyi 62-vuotiaan naisen ruumis. Poliisi epäilee 19-vuotiaan epäillyyn murhanneen naisen, mutta selvittää edelleen sitä, kuoliko nainen tulipalossa vai jo ennen sitä.
Tämän lisäksi häntä epäillään aiemmin sunnuntaina Jyväskylässä tapahtuneesta tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Raipelan mukaan mies yritti tappaa taksinkuljettajan ja poistui paikalta tältä viemällään autolla.
Raipela ei kuitenkaan ota kantaa siihen, ajoiko epäilty anastamallaan autolla Mikkeliin.
– Siihen en voi ota kantaa, mikä tapahtumien kulku tapahtumien välillä on. On vielä paljon asioita, joita meidän pitää päästä kysymään epäillyltä itseltään, Raipela sanoo.

