Yksi syytetyistä on poliisin rikollispomoksi epäilemä 22-vuotias mies.
Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tänään Helsingin Lassilassa tapahtunutta ampumista, joka on yksi osanen laajassa, kansainvälistä rikollisuutta koskevassa tapauksessa.
Laukaukset ammuttiin sunnuntai-iltana 25. elokuuta. Poliisi sai tietää asiasta hätäkeskukseen tulleista ilmoituksista, joiden mukaan asuintaloa oli ammuttu useilla laukauksilla, joista kaksi osui ikkunaan ja yksi oveen.
Poliisi on kertonut, että tutkinnan perusteella se tuli johtopäätökseen, jonka mukaan ampumisessa oli kyse tilausrikollisuudesta: väkivallanteon tekijöiksi värvättiin ruotsalaisia.
– Tekoon on osallistunut myös Suomessa asuvia henkilöitä järjestämällä muun muassa kuljetuksia ja asuntoja ruotsalaisille epäillyille, kertoo rikostarkastaja Masi Puolakka Helsingin poliisilaitoksen katujengitutkintaryhmästä.

Tapausta on tutkittu muun muassa murhan yrityksenä. Puolakan mukaan poliisi epäilee, että teon taustalla on Vantaalla toimiva rikollisverkosto.
Erilaisista rikoksista epäillään yhteensä yhtätoista ihmistä. Epäillyt ovat pääosin kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa syytettynä on kaikkiaan kuusi.
Yksi tapaukseen liittyvistä epäillyistä on 22-vuotias suomalaismies, jota poliisi epäilee laajan kansainvälisen huumerikosverkoston johtohahmoksi. Häntä vastaan alkaa myöhemmin tällä viikolla toinen oikeudenkäynti.
Taustalla huumevelka
MTV Uutiset seuraa oikeinkäyntiä Helsingin käräjäoikeudessa. Omille paikoilleen istuneet syytetyt peittivät kasvoja median kuvatessa. He ovat kaikki nuoria miehiä.
Syyttäjän mukaan 22-vuotias suomalaismies ja neljä muuta yrittivät tappaa Lassilassa asunnoss asuvat neljä henkilöä tai kenet tahansa heistä. Ampumisen tapahtuessa vain yksi heistä oli paikalla.
Kolme heistä toimi järjestelijöinä ja kaksi ampujina. Heitä syytetään murhan yrityksestä, jonka he syyttäjän mukaan tekivät kansainvälisen järjestäytyneen rikollisryhmän jäseninä.
