MTV Uutiset on seurannut yhden ensikertalaisen linnan juhliin valmistautumista.
Twitter-nimellä Somevaari tunnettu Aku Erosen valmistautuminen juhliin alkoi jo aamulla.
– Aloitin tviittailemalla puoli kuuden paikkeilla. Normaali aamupala ja kahvi. Hieman ennen kahdeksaa menin kuntosalille. Tein siellä kolmen vartin kevyen kuntosaliohjelman, kertoo Eronen.

Kuntosalilla harjoittelun jälkeen oli aika siistiytyä illan juhlaan.
– Parturissa vaaria vähän siistittiin. Söin vähän lounasta ja otin pikku nokoset, kertoo Eronen. Myös Erosen vaimo Soile Niittymäki on menossa linnan juhliin.
– Vaimo kävi manikyyrissä jo eilen. Tänään on vielä kosmetologilla meikkaus ja sellainen hiukan erilainen käsittely, mitä ei meidän perheessä ole kovin usein tarvinnut käyttää, kertoo Eronen. Päivä on siis tarjonnut todella normaalista arjesta poikkeavaa jännitystä ja elämystä.
– Olemme vaimon kanssa jutelleet, että onkohan tämä satua koko homma, että pitää välillä nipistää itseään, että olemmeko me hereillä, kertoo Eronen.



