Village Peoplen nokkamies Victor Willis sanoo tienanneessa useita miljoonia dollareita YMCA-kappaleellaan sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump otti sen käyttöönsä jo vaalikiertueellaan.
Village People -yhtyeen tunnetuin kappale YMCA nousi 46 vuotta julkaisun jälkeen listaykköseksi Yhdysvalloissa Donald Trumpin soitettua sitä vaalitilaisuuksissaan.
– Mielestäni musiikkimme ja levymme olisivat myyneet muutenkin hyvin, yhtyeen nokkamies Victor Willis kertoi MTV Uutisille.
Willis kielsi aluksi monen muun muusikon lailla oman musiikin käytön Trumpilta, mutta muutti sitten mielensä.
– Mutta sitten huomasimme, että kuten kuka tahansa ihminen, hän vain pitää musiikistamme ja hänen soittaessaan sitä myös muut tuntuivat pitävän siitä.
Willis lisää kuitenkin, ettei Village People -yhtye allekirjoita eikä ole samaa mieltä Trumpin poliittisen linjan kanssa.
– Village Peoplen musiikkia ei pidä ottaa poliittisena kannanottona. Emme halua, että musiikkiamme yhdistetään Trumpin politiikkaan, painottaa Willis.
Willis oli yllättynyt tyhjistä konserttisaleissa konsertoidessaan keskiviikkona Turussa ja torstaina Tampereella.





