MTV Uutiset selvitti, minkälaisia kiinteistöjä Suomesta on myyty venäläisille alkuvuoden aikana.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole vaikuttanut venäläisten haluun ostaa kiinteistöjä Suomesta. Venäläisille on myönnetty alkuvuoden aikana (30. maaliskuuta mennessä) 66 kiinteistön ostolupaa Suomesta, eikä ostotahdissa näy muutoksia sodan syttymisen jälkeen.
Venäläiset ostavat kiinteistöjä mielellään itärajan tuntumasta, jossa hinnatkin pysyttelevät maltillisina.
1:50Katso tiivistys videolta: Tämän hintaisia maita venäläiset ovat Suomesta ostaneet
Huokeita hintoja selittää ostettuihin kiinteistöihin usein kuuluvat purkukuntoiset rakennukset ja se, että ostettu kiinteistö on kuulunut osaksi kuolinpesää ja perikunta on halunnut kiinteistöstä nopeasti eroon.
Halvimmillaan kiinteistön on saanut Savonlinnasta 600 eurolla. Halvimmassa kaupassa kyse on hehtaarin alueesta, joka liitettiin osaksi ostajan aiemmin hankkimaa kiinteistöä.
Toiseksi halvin kauppa on tehty niin ikään Savonlinnassa. 3250 eurolla on saanut 0,0970 hehtaarin tontin heikkokuntoisella asuinrakennuksella.

