Vuosi 2021 on edennyt siihen pisteeseen, että suuret pörssiyritykset julkaisevat osavuosikatsauksiaan viime vuoden viimeisestä neljänneksestä. Suurta mielenkiintoa kohdistuu siihen, minkälaisia tulevaisuuden näkymiä yritykset näkevät.
Tähän päivitetään uusia tietoja sitä mukaa, kun osavuosikatsauksia julkistetaan.
18.02.
UPM suunnittelee uutta ”seuraavan sukupolven biojalostamoa”, jonka sijoitusvaihtoehdot ovat Kotka tai Rotterdam Hollannissa.
Laitos tuottaisi erityisesti biopolttoaineita autojen sekä lentokoneiden käyttöön. Raaka-aineena käytettäisiin erityisesti UPM:n muussa tuotannossa syntyvää raaka-ainetta ja jätettä.
– Me meinataan skaalata meidän liikennepolttoaineiden kapasiteetti noin viisinkertaiseksi kuin mitä meillä on Lappeenrannassa. Kyseessä olisi kapasiteetiltaan noin 500 000 tonnin (vuodessa) laitos. Ja investointina se on miljardiluokan investointi, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kertoo.
UPM toivoo Suomen valtioltakin aktiivista yhteydenpitoa tämän vuoden aikana, kun UPM selvittää parasta sijoituspaikkaa. Miljardiluokan investointi olisi merkittävä asia Suomen taloudelle niin investointina kuin syntyvien työpaikkojen myötä.
Sekä Kotkalla että Rotterdamilla on omat vahvuutensa. Kotkaan saadaan todennäköisesti raaka-aineita paremmin, mutta Rotterdam on logistisesti parempi vaihtoehto.
UPM tutkii sijoitusvaihtoehtoja tarkasti.
” Siellä on paljon asioita, joita katsotaan. Katsomme markkinoita, raaka-aineita, teknologiaa, verotusta, työmarkkinoita, työvoimaa, logistiikkaa. Sen takia vuoden aika menee asian selvittämiseen.
UPM laskee, että uuden laitoksen biopolttoaineilla voidaan saada aikaan suuria päästövähennyksiä, kun fossiilisia polttoaineita korvattaisiin biopolttoaineilla.
– Puhuttaisiin 1,7 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjen vähennyksestä, Pesonen kertoo.
– Se on noin kolme kertaa Helsingin kaupungin vuotuiset päästöt, lisää UPM:n teknologiajohtaja Jyrki Ovaska.
