Sanna Marinin lauantai-illan baarikäytös oli vakava virhe, sanovat suomalaiset MTV Uutisten kyselyssä. Pääministerin eroon näkee syytä noin kolmasosa.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vietti lauantaina aikaa Helsingin yöelämässä, vaikka sai illan aikana tietää altistuneensa perjantaina koronavirukselle ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) tartunnan myötä.
Pääministeri sai kuulla altistumisestaan puhelimitse valtiosihteeri Henrik Haapajärveltä. Marinin mukaan Haapajärvi kertoi, ettei ministerien tarvitsisi jäädä karanteeniin.
Valtaosa eli 77 prosenttia MTV Uutisten kyselyn vastaajista katsoo joka tapauksessa, että pääministerin olisi pitänyt puhelun perusteella ymmärtää ryhtyä välttämään kontakteja.
Moni vastaaja katsoo Marinin toimineen vastuuttomasti, vaikka pääministerin tulisi näyttää esimerkkiä vastuullisessa koronakäytöksessä.
Tekikö Marin vakavan virheen?
Valtioneuvoston turvallisuusosaston ohjeistuksen mukaan Haaviston kanssa tekemisissä olleiden ministerien, kuten Marinin, olisi pitänyt ryhtyä kontaktien välttelyyn.
Ohjeistuksesta lähetettiin kaksi tekstiviestiä ministereille. Viestit eivät kuitenkaan tavoittaneet Marinia, sillä hän oli jättänyt valtioneuvoston virkapuhelimensa kotiin.
Marin on sittemmin tehnyt kaksi koronatestiä, joista kummankin tulos oli negatiivinen. Pääministeri on myös pahoitellut sitä, ettei tarkistanut valtiosihteeriltä saamaansa ohjeistusta erikseen.
MTV Uutisten kyselyn vastaajista kaksi kolmasosaa katsoo Marinin tehneen erittäin vakavan tai melko vakavan virheen. Noin kolmasosan mielestä Marin ei ole tehnyt juuri lainkaan tai lainkaan vakavaa virhettä.




