MTV Uutiset teetti kyselyn vihreiden piirihallitusten jäsenille. Kyselyn mukaan tässä vaiheessa 52 prosenttia vastanneista kannattaa Sofia Virtaa puheenjohtajaksi. Lähes joka neljäs vastaaja ei kuitenkaan vielä osaa sanoa kantaansa.
Vihreiden puheenjohtajaksi pyrkivät kansanedustajat Sofia Virta, 32, ja Saara Hyrkkö, 35.
MTV Uutisten kyselyn perusteella Virta on selkeä suosikki puheenjohtajaksi piirihallitusten jäsenten keskuudessa.
Virtaa kannattaa 52 prosenttia kyselyyn vastanneista ja Hyrkköä 25 prosenttia. 23 prosenttia vastanneista ei vielä osaa sanoa kantaansa.
Tutkimus tehtiin 25.5.- 1.6.2023 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 65 henkilöä, jolloin vastausprosentiksi muodostui 59 prosenttia. Tutkimukseen vastattiin verkossa. Tutkimuksen teki MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy.
Piirihallitusten jäsenet ovat yleensä aktiivisesti mukana politiikassa ja tekevät puolueessa maakunnan tasolla päätöksiä ja ottavat kantaa myös valtakunnan politiikkaan.
Vihreiden seuraava puheenjohtaja valitaan käytännössä neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä, jonka tulos julkistetaan vihreiden puoluekokouksessa Seinäjoella 10. kesäkuuta. Kaikki jäsenet siis valitsevat puheenjohtajan ja koko jäsenistön näkemys voi olla myös erilainen kuin piirihallitusten jäsenten.
Puoluekokous voisi teoriassa päättää myös toisin kuin jäsenäänestys esittää, mutta käytännössä jäsenäänestyksen tahdon yli ei voi kävellä.
Virta on kotoisin Varsinais-Suomesta Kaarinan kaupungista ja ammatiltaan hän on opettaja, terapeutti sekä yrittäjä.
Hyrkkö tulee Uudeltamaalta Espoosta ja on ammatiltaan diplomi-insinööri. Hyrkkö on eduskunnassa ollut vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.



