Google Maps otettiin käyttöön vuonna 2005. Muistatko, miltä sovellus alkuaikoina näytti?
Google Maps otettiin käyttöön vuonna 2005. Jo tuolloin kartoista saattoi löytää paikallisia yrityksiä ja saada ajo-ohjeita niiden luo. Katunäkymää tai offline-karttoja ei kuitenkaan ollut tarjolla.
Portlandin kaupunki Oregonissa sai vuonna 2005 ensimmäisenä käyttöönsä "matkasuunnitteluominaisuuden", jolla kulkemistaan voi suunnitella esimerkiksi bussien avulla.
– Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme kertoa, että [insinöörien] ponnistelut ovat johtaneet uuteen Google Labs -kokeiluun: Google Transit Trip Planneriin. Sen avulla työmatkalaiset pääsevät helposti julkisen liikenteen aikatauluihin, reitteihin, ja suunnittelemaan matkoja käyttämällä paikallisia joukkoliikennevaihtoehtoja, Google kertoi blogissaan 2005.
"Voit soittaa suoraan hakutuloksistasi, ja jopa säilyttää hakuhistorian"
Beta-versio kartoista puhelimille julkaistiin samana vuonna. Aluksi sovelluksen nimi oli Google Local.
– Ota Google Local mukaasi. Saat listoja, karttoja ja ilmakuvia. Voit soittaa suoraan hakutuloksistasi, ja jopa säilyttää hakuhistorian, Google kuvasi blogissaan.
Paperikarttojen sijaan yhtiö kehotti "eksymään ja löytymään" puhelimen avulla.
– Zoomaa lähelle, kauas, raahaa karttoja ylös, alas, vasemmalle, oikealle, ja näet, mihin haluat mennä, puhelimellasi, selvänä satelliittikuvana.



