Murtovarkaiden olisi kannattanut miettiä yhtä asiaa ennen keikkaa.
Rikospaikka-ohjelma näytti keskiviikkona näyttävän rikostapauksen, jossa murtovarkauksien sarjaan ryhtynyt mieskaksikko yritti poikkeuksellisen röyhkeää keikkaa Närpiössä vuonna 2022.
Kaksikko oli ajanut paikallisen Lidlin pihalle, tunkeutunut tuulikaappiin ikkunan rikkomalla ja kiinnittänyt kettingin nostoautomaatin ympärille. Sen jälkeen he repäisivät automaatin irti pakettiautolla vetokoukulla vetämällä.
Kuulusteluissa kaksikko kertoi, että tekoa ei ollut turhan tarkkaan harkittu. Toinen kertoi, että teossa käytetty pakettiauto oli aiemmin varastettu Kortesjärveltä. Nyt rikoksen kohteesta tuli rikoksentekoväline.
Mies kertoi, että keikan kohde valikoitui sattumalta.
– Me vaan ajeltiin siellä päin, ja se osui kohdalle, mies kertoi kuulusteluissa.
Lue myös: Lidl-myymälästä revittiin irti käteisautomaatti – video näyttää röyhkeän tekotavan
Autokaan ei jaksanut vetää saalista
Puutteellinen rikoksenvalmistelu kostautui miehille nopeasti. Kaappi saatiin ulos myymälästä, mutta siihen se jäikin.
– Huomasin että kyseessä ei ollut ihan tavallinen ottoautomaatti ja että se oli liian painava nostaa kyytiin. Kokeilin hinata sitä ajatuksena, että se menisi rikki, mutta se ei onnistunut vaan se jäi siihen pihalle. Autokaan ei oikein kunnolla jaksanut vetää sitä, toinen miehistä kertoi poliisille.

