Osa kotimaisista sähköyhtiöistä toimii arveluttavalla tavalla sähkösopimusten kanssa, kertoo viranomainen.
Asia näkyy Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttaja-asiamiehen Katri Väänäsen mukaan esimerkiksi siinä, että sähköyhtiöitä koskevissa valitusmäärissä on ollut huomattavaa nousua sitten vuoden 2016.
Vuonna 2020 KKV vastaanotti lähes 900 valitusta enemmän kuin vuonna 2016 ja yhteydenottojen määrä on sen jälkeen pysynyt lähes samalla tasolla.

– Kaksi niin sanottua häirikköyritystä ovat työllistäneet todella paljon viime vuosina. Asioita on käsitelty markkinaoikeudessa asti.
Kyseessä olleet sähköyhtiöt olivat Fi-Nergy Voima ja 365 Hankinta. Ne lopettivat toimintansa viime vuonna, kertoo KKV:n johtava asiantuntija Mikko Saastamoinen.
Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka käsittelee kilpailu- ja valvonta-asioita, hankinta-asioita, teollis- ja tekijänoikeudellisia asioita sekä markkinanoikeudellisia asioita.
Määräaikaisten sopimusten muuttaminen ja aggressiivinen puhelinmarkkinointi
Väänäsen mukaan nähtävissä on, että jotkin sähköyhtiöt ovat muuttaneet määräaikaisten sopimusten ehtoja lainvastaisesti. Kumpikaan osapuoli ei saa tehdä muutoksia määräaikaisiin sopimuksiin kesken sopimuskauden.
– Esimerkiksi poistamalla hintakattoja. Jonkin verran harjoitetaan myös aggressiivista puhelinmarkkinointia, Väänänen sanoo.
Aggressiivisessa puhelinmarkkinoinnissa toistuu piirre, jossa myyjä kertoo uudesta ”tarjouksesta”, joka ei todellisuudessa olekaan tarjous, vaan uusi sopimusvahvistus, Väänänen kertoo.

