Viikonloppuna Suomea pieksevät voimakkaat tuulet.
Laaja myräkkä saapuu Suomeen viikonloppuna ja sen odotetaan aiheuttavan häiriöitä sekä liikenteessä että sähkönjakelussa.
– Myrskytuulia on jo ollut, pahimmat tuulet ovat nyt länsirannikolla, sanoo meteorologi Jenna Salminen.
Ilmatieteen laitos on antanut tuulivaroituksen lauantaina laajalle alueelle maan pohjoisosia lukuun ottamatta sekä kaikille merialueille.
Viikonlopun aikana tuulivahingot ja sähkökatkokset ovat mahdollisia.
Katso videolta artikkelin alusta, miten myräkkä iskee Suomeen.
Lauantaiaamu on etelässä selkeä ja aurinkoinen, mutta tuuli voimistuu päivän aikana.
Forecan mukaan maan eteläosissa esiintyy 15–20 m/s puuskia, jotka voivat aiheuttaa tuulivahinkoja.

