Epäilty vauvasurma on järkyttänyt naapurustoa Lohjalla. MTV Uutisten haastattelema nainen toivoo, että olisi saanut mahdollisuuden puhua naapurinsa kanssa ennen tämän surullista tekoa.
Poliisi epäilee nuorta äitiä vastasyntyneen lapsensa surmaamisesta Lohjalla Uudellamaalla. Epäilty rikos tapahtui poliisin mukaan perjantaina.
Poliisi tutkii tapausta murhana.
Länsi-Uudenmaan poliisin lyhyen tiedotteen mukaan rikoksesta epäilty nainen on täysi-ikäinen ja rikos tapahtui asunnossa.
Paikalla olleet ilmoittivat tapahtumasta viranomaisille. Ensihoito elvytti lasta, mutta tämä menehtyi tapahtumapaikalle.
Lue lisää: Epäily: Äiti murhannut vastasyntyneen Lohjalla
Naapuri järkyttyi
MTV Uutisten haastattelema, samassa rapussa epäillyn kanssa asuva nainen sanoo järkyttyneensä uutisesta.
Hän kertoo nähneensä perjantaina iltakymmenen jälkeen pihalla poliisiautot ja ambulanssit, mutta ei ollut tajunnut, että viranomaiset asioivat omassa talossa ja rapussa.
12 vuotta talossa asunut nainen kuvaa aluetta rauhalliseksi.
Hän oli tavannut alakerran naapuriaan ulkona, kun tämä oli ulkoiluttanut koiraansa.
Hän ei ollut kuitenkaan huomannut murhasta epäillyn naisen olleen raskaana eikä ollut nähnyt vauvaa.
– Ihan hirveä asia, hän kommentoi tapahtunutta.
– Jos olisin tiennyt ja minulla olisi ollut mahdollisuus, olisin pystynyt ehkä auttamaan naista ja puhumaan hänen kanssaan.
Hän sanoo pohtineensa, mitä tapauksen taustalla on ja onko tekijä ollut esimerkiksi masentunut.



