Jenni Vartiainen nähdään Dome Karukosken uudessa elokuvassa. Nyt ohjaaja paljastaa muiston, joka ratkaisi roolituksen.
Dome Karukoski ohjaa valkokankaille kotimaisen romanttisen draamaelokuvan Rakkautta ja virtahepoja, joka perustuu kirjailija Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-menestysromaaniin.
Karukoski kertoo MTV Uutisten Huomenta Suomessa, että hän tutustui Vartiaiseen jo vuosia sitten laulajan Tunnoton-musiikkivideon kuvauksissa. Videolla nähtiin vahvasti dramaattisia kohtauksia, ja Vartiaisen ilmaisu teki ohjaajaan vaikutuksen.
– Mietin jo silloin, että tuossa mimmissä on sitä jotain, Karukoski muistelee.
Muisto nousi uudelleen pintaan vuosia myöhemmin, kun Karukoski luki Sjöholmin Virtahevot-romaania. Kirjan sivuilta löytyvä Leena-hahmo, tähtilaulaja hänkin, toi välittömästi ohjaajan mieleen jotain tuttua.
– Siitä tuli heti mieleen Jenni, Karukoski kertoo.
Lue myös: Jenni Vartiaiselta yllätysuutinen! Hyppää näyttelijäksi elokuvaan
"Kauhistus"
Ajatus ei jäänyt vain Karukosken mieleen pyörimään, vaan johti tekoihin. Hän kertoo tarttuneensa puhelimeen ja soittaneensa Vartiaiselle
– Jennin ensimmäinen reaktio oli kauhistus, Karukoski kertoo.
Alkuhämmennyksen jälkeen Vartiainen kuitenkin antoi ajatukselle tilaa, ja lopulta hän oli valmis hyppäämään rooliin.
