Ilmastonmuutos on jo vaikuttanut Suomen kasvi- ja eläinlajeihin, kertoo tuore tutkimus.
Viileään ilmastoon sopeutuneet linnut ja perhoset ovat vähentyneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi. Tilalle on tullut lämpimään sopeutuneita lajeja. Tutkijoiden mukaan muutokset voivat johtaa lajiston kiihtyvään yksipuolistumiseen tulevina vuosikymmeninä.
Valkovuokot kukkivat Helsingin Viikissä. Vaikka ilmasto lämpenee, ne todennäköisesti viihtyvät täällä jatkossakin. Tuoreen tutkimuksen mukaan lämpimään ilmastoon sopeutuneet metsäkasvit eivät ole runsastuneet 30 viime vuoden aikana, vaikka ilmasto on lämmennyt.
Lintu- ja perhoslajistossa sen sijaan näkyy muutoksia.
– Ylipäätään Suomen lajisto muuttuu niin, että lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit lisääntyvät ja kylmään ilmastoon sopeutuneet lajit vähenevät, tiivistää Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Jussi Mäkinen.
Punarinnat yleistyvät, räkättirastaat vähenevät
Esimerkiksi riekot ja metsot vähenevät, samoin punatulkut sekä punakylki- ja räkättirastaat. Yleistyviä lajeja ovat muun muassa punarinta, käpytikka, käki, naakka, korppi ja sepelkyyhky.
Yleisimmät perhoslajit säilyvät, mutta muutoksiakin tapahtuu.
– Etenkin yöperhosilla kylmään sopeutuneet lajit vähenevät voimakkaasti ja lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit lisääntyvät hieman, mutta se ei korvaa kylmään sopeutuneiden lajien vähenemistä. Päiväperhosten osalta havaittiin samanlainen trendi, selittää Mäkinen.




