Twitterissä naureskellaan säilyketietoisille kissoille.
Tuskin kukaan halua, että lempiruoka tuodaan aivan nenän eteen ilman mahdollisuutta päästä maistamaan sitä. Eräs tonnikalaa rakastava kissa sai somehuomiota, kun sen omistaja avautui kissan käytöksestä somessa, kertoo Time.
Omistaja kertoi avanneensa tonnikalapurkkia kissan edessä, eikä kissa ottanut kuuleviin korviinsakaan tietoa, ettei ruoka olisi sille itselleen tarkoitettu. Twitter-ketjun myötä kävi ilmi, että säilykkeet ovat monelle muullekin kissalle paha paikka.
Viraaliksi noussut Twitter-ketju sai alkunsa maanantaina, kun kissan omistaja Jesse Nowack kirjoitti auki lemmikkinsä mietteet – ainakin niin kuin hän ne käsitti. Jesse muun muassa kuvitteli tonnikalapurkin avautuessa kissan luulevan, että tarjolla olisi toinen päivällinen lemmikille.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Tonnikalaa himoitseva kissa lähestyi purkkia kiittäen korkeampia voimia sille tarjotusta merenelävästä, eikä kuunnellut omistajansa vastaväitteitä. Ruoka kun oli omistajalle itselleen. Twiitillä on yli 200 000 tykkäystä.
"Puhtaasta petoksesta kertonut ilme viilsi minua syvältä"
Toisessa twiitissään Jesse selittää, että tilanne on sama, olipa säilykepurkissa mitä tahansa. Kissan on päästävä itse tarkistamaan säilykkeen sisältö.
– Se tekee näin minkä tahansa purkin kanssa. Avasin pavut eräänä päivänä ja se oli niin innoissaan, ja sitten annoin sen haistaa sitä, ja se puhtaasta petoksesta kertonut ilme sen kasvoilla viilsi minua syvältä, omistaja kertoo.
